tulostettava versio


  

 


 

Jyväskylä, 26.2.2010
Vapaa julkaistavaksi

 

Jyväskylän Veneseura juhlii Vapaa-aika 2010 -messuilla

Jyväskylän Veneseura juhlistaa 40-vuotista taivaltaan Vapaa-aika 2010 -messuilla Jyväskylän Paviljongissa 27.–28. maaliskuuta. Alun perin juuri Veneseuran venenäyttelystä alkaneet Vapaa-aika-messut järjestetään tänä vuonna jo 24. kerran. Veneilyharrastus oli seuran alkuaikoina vähäisempää ja tarve harrastuksen esille saamiseksi oli suuri.

”Veneseuran historia ja Päijänteen purjehdusperinne ulottuvat kuitenkin 114 vuoden taakse. Tuolloin opettajaseminaarin nuoret opettajanalut harrastivat purjehdusta vapaa-aikanaan. Seuran lähihistorian aikana veneily on alana ja harrastuksena kehittynyt voimakkaasti. Esimerkiksi veneet ovat vaihtuneet puisista muoviveneiksi. Myös jäsenmäärä on kasvanut ja vakiintunut 500 jäseneen”, Risto Pynnönen Jyväskylän Veneseurasta kertoo.

Jyväskylän Veneseura panostaa nyt voimakkaasti sekä uusien että vanhojen jäsenten purjehduskoulutukseen. Tarjolla on monipuolista koulutusta myös englanniksi ja saksaksi. Koulutukset, erityisesti naisten purjehduskoulu, ovat hyvin suosittuja.

Messuilla esillä junioritoiminta ja purjeveneet

Jyväskylän Veneseuran Vapaa-aika-messujen osastolla on perinteisesti päässyt vuosittain tutustumaan veneisiin. Tänä vuonna tarjolla on mahdollisuus kokea purjehdusta lähes aidoissa olosuhteissa.

”Messuosastolla voi kokeilla purjehtimista ja ohjaamista tuulessa kiinteälle alustalle sijoitetulla purjeveneellä. Vain vesi puuttuu”, messuosastosta vastaava Rauno Himanko Jyväskylän Veneseurasta kertoo.

Osastolla on esillä erityisesti nuorille suunnattu koulutustoiminta. Lisäksi messuvieraat pääsevät tutustumaan purjehdukseen ja esittämään kysymyksiä yleisöluennolla.

Jyväskylän Paviljongin koko perheen elämysviikonlopun aikana 27.–28. maaliskuuta järjestetään Vapaa-aika 2010- sekä Muoti ja Hyvinvointi 2010 -messujen rinnalla myös Jyväskylän Kirjamessut 2010 sekä Viini 2010 -tapahtuma. Kaikkiin tilaisuuksiin pääsee yhdellä pääsylipulla.

Lisätietoja Paviljongin Elämysviikonlopusta:
projektipäällikkö Hanna Hautamäki, Jyväskylän Messut Oy, gsm 050 337 8641
hanna.hautamaki at jklmessut.fi, jklpaviljonki.fi/va2010