|
tulostettava
versio
TYÖMAATIEDOTE PAVILJONKI 3. VAIHE
VIIKKO 42 (15.10 – 19.10 )
Valmistelevat työt jatkuvat edelleen ja töissä ollaan alueella ja halleissa
myös tulevan viikonvaihteen aikana. Aiemman ilmoituksen mukaisesti
vesikatkos alkaa sunnuntaina klo 7:00 ja kestää noin vuorokauden.
ULKOALUEIDEN TYÖT
Paviljonkirakennuksen edessä vesi- ja viemärilinjojen liitoksia tehdään myös
sunnuntain aikana ja ensi viikolla tiistaina on suunniteltu alueen
päällystys, jolloin liikennehaitta alueelta poistuu.
D- hallin edessä olevan vanhan betonisen konealustan purku jatkuu edelleen
ja lisäksi ensi viikon tiistaina tai keskiviikkona aloitamme konepetin
edessä olevan maa-alueen pintaosan kaivun. Nämä em. kohdat täytetään
nykyisen maanpinnan tasoon Kone Agriaa varten siten, että 22.10. aamulla
alueet ovat tasattu.
Lisäksi keskiviikosta eteenpäin sekä D-hallin, että Messukadun puolelle
lyödään muutamia lyöntipaaluja koepaaluiksi. Paalutuskohde Messukadun
puolella on P-alueen ja F – hallin välissä joten liikennehaitta jäänee
vähäiseksi. Tärinämittarit ja tarkkailupisteet on asennettu paikoilleen.
RAKENNUSTEKNISET TYÖT
C- hallissa jatketaan sprinkleri – vesijohto ja viemäriasennuksia. Työt
tulevat pääosin valmiiksi keskiviikkoon 17.10. mennessä. Mikäli
viimeistelytöitä vielä on jäämässä tämän aikarajan jälkeen niin töiden
tekemisestä neuvotellaan erikseen käyttäjien kanssa.
C- hallissa olevan keskijänniteurakka alkaa olla valmis. Muuntamossa tehdään
vielä lopputöitä ja keskiviikon aikana ovipielen muuraus.
D- hallin päädyssä tehdään kaukolämpöliittymän työt jatkuvat vielä
alkuviikon. Kaukolämmön liitoskaivua em. kulmasta Schaumanin puistokadulle
tehdään loppuviikosta.
D – hallin päädyn keittiötiloissa muutostöissä on ensi viikolla hiukan
rauhallisempi vaihe.
|