|
TYÖMAATIEDOTE PAVILJONKI 3. VAIHE
Viikot 51 - 52
Työmaalla oli ensimmäinen betonivalu 21.12. jolloin
valettiin väestönsuojan perustuksia. Paalutuksia ja maankaivuja päästiin
jatkamaan täydellä voimalla jo ennen joulua ja joulun jälkeen kaivut ovat
edenneet kohti Messukatua. Väestönsuojan pohjalaatan muotit - ja
raudoitukset valmistuivat 28.12.2007.
VIIKKO 1 (31.12.2007 – 4.1.2008 )
ULKOALUEIDEN TYÖT
Purkutyöt jatkuvat F- hallissa edelleen. Tavoitteena
on saada maanrakennusurakan työalueelle jäävä hallin osa purettua
kokonaisuudessaan 14.1. mennessä. Purku-urakoitsija on töissä myös
viikonvaihteessa.
Purkutöiden meluhaittaa voi lähiympäristöön jonkin verran kuulua.
Maanrakennustöissä on vuoden viimeisenä päivänä
ohjelmassa väestönsuojan pohjalaatan valu. Työt jatkuvat keskiviikkona 2.1.
paalutuksilla ja maankaivuilla.
Myös injektiopaalutus jatkuu ja samoin pohjaveden alennus.
Porapaalutuksessa työkoneena käytettävä
hydraulivasara aiheuttaa meluhaittaa.
Pohjaveden alennus toimii ympäri vuorokauden ja työalueella on jatkuva
päivystys.
RAKENNUSTEKNISET TYÖT
Ei erityisiä tapahtumia.
|