Jyväskylä Paviljonki, Paviljonki 3. vaiheen työmaatiedote
  työmaatiedotteet / vko 50

tulostettava versio

TYÖMAATIEDOTE PAVILJONKI 3. VAIHE

 

Viikko 49

Projektilla oli hiukan rauhallisempi viikko. Maankaivua ei päästy vielä jatkamaan, koska F- hallia ei vielä ole saatu purettua työalueelta pois. Loput aiemmin lyödyistä teräsputkipaaluista saatiin betonoitua ja kaivetulla alueella jatkettiin pohjavedenalennusta ja uusien alennusputkien asennusta.
E- hallin seinät ja katto olivat purettuina sopimuksen mukaisesti 3.12.2007.

VIIKKO 50 (10.12 – 14.12 )

ULKOALUEIDEN TYÖT

Purkutyöt jatkuvat F- hallissa edelleen. Tulevan viikon aikana on tavoitteena saada F- hallin purkutyötä etenemään niin, että myös katto – ja seinärakenteet alkavat purkautumaan.
Purkutöiden meluhaittaa voi päivisin lähiympäristöön jonkin verran kuulua.

Maanrakennustöissä odotetaan F- hallin rakenteiden purkutyön etenemistä niin, että kaivutöitä päästään jatkamaan. E- hallin lattiaa ja perustuksia päästään purkamaan viikon alkupuolella.

Injektiopaalutus jatkuu edelleen ja samoin pohjaveden alennus. Pohjaveden alennus toimii ympäri vuorokauden ja työalueella on jatkuva päivystys.

D- hallin sisälle asennettavien tukiseinätukien asennus jatkuu, työvaiheista tiedotetaan erikseen Karting Centerin henkilökuntaa.

RAKENNUSTEKNISET TYÖT

C- hallin sähkömuuntamotilassa lisäasennuksia ei toteutettu menneellä viikolla. Asennusryhmän työohjelmaan oli tullut muutos. Suunnitelmissa on nyt, että sähkökatko ajoitettaisiin vuoden viimeiselle viikolle, mutta aikataulua tarkennetaan edelleen.

Putkiurakoitsija jatkaa D- hallin öljyputkien purkutöitä. Työvaiheista tiedotetaan erikseen alueen käyttäjiä.

B- hallissa (Mamacon tila) valmistellaan savupoistojärjestelmän asennusta. Asennustyö toteutetaan näillä näkymin tammikuun puolella. Työvaiheista tiedotetaan erikseen tilan käyttäjiä.

 

Tilanne 7.12.


 
 
  Työmaatiedotteet