|
Jyväskylän kaupunki Kaupunkirakennepalvelut
Tiedote viestimille 24.1.2012
Jyväskylässä
tapahtuu Valon päivänä 3.2.2012
Jyväskylän kaupungin Valon
kaupunki -hanke näkyy jälleen totuttuun tapaan myös keskellä talvea. Valon
päivän 3.2. aikoihin järjestetään erilaisia tapahtumia niin valoalan
ammattilaisille kuin kaupungin asukkaillekin. Valon päivän merkeissä
julkistetaan myös Valon kaupunkia esittelevä kirja.
Valon kaupungin
kehittäminen jatkuu kautta vuoden. Tänä vuonna jatketaan edelleen
Ympäristöystävällinen ulkovalaistus -hanketta, jonka avulla säästetään
valaistukseen käytettävää energiaa.
Syksyllä järjestetään jo
paikkansa vakiinnuttanut Valon kaupunki -tapahtuma – tällä kertaa Jyväskylän
175-vuotisjuhlavuoden merkeissä. Osana tapahtumaa pidetään maailman Valon
kaupunkien yhdistyksen LUCIn kansainvälinen seminaari ”City under
Microscope”, jossa asiantuntijat perehtyvät Jyväskylän valaistukseen.
Valoteoksia etsitään syksyn Valon kaupunki -tapahtumaan
Valon kaupunki -tapahtuma järjestetään Jyväskylässä 21.–30.9.2012.
Osaksi tapahtumaa etsitään valoteemaan liittyviä, monimuotoisia teoksia,
joihin voi liittyä myös muita taidemuotoja. Teokset voivat olla sisä- tai
ulkotiloihin toteutettavia valoteoksia.
Vapaamuotoinen, sähköisessä
muodossa (muistitikulla, DVD-tallenteena tai materiaalilinkkinä) oleva
kuvaus teoksesta kustannusarvioineen on lähetettävä 15.2.2012 klo 16:een
mennessä sähköpostitse osoitteeseen jani.ruotsalainen[at]jkl.fi tai postitse
Jyväskylän kaupunki, Kaupunkirakennepalvelut, Valon kaupunki -hanke, Jani
Ruotsalainen, PL 233, 40101 Jyväskylä. Valon kaupunki -hankkeen työryhmä
valitsee ehdotusten joukosta sopivimmat, toteuttamiskelpoiset teokset 15.3.
mennessä. Valinnoista ilmoitetaan hakijoille 30.3. mennessä. Lähetettyjä
materiaaleja ei palauteta.
Valon päivään 3.2.2012
liittyvät tapahtumat:
Keski-Suomen museon
väliaikainen julkisivuvalaistus 1.–3.2. Alvar Aallon
syntymäpäivän ja museon 80-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Keski-Suomen museon
julkisivu valaistaan 1.-3.2.2012. Tavoitteena on rakennusta kunnioittava,
valkoisen valon eri värilämpötiloja hyödyntävä valaistus, joka tuo iloa
pimeään vuodenaikaan ja toimii samalla esimerkkinä kyseisen rakennuksen
julkisivuvalaistuksesta. Valaistuksen suunnittelee valaistussuunnittelija
Annukka Larsen. Osoite: Alvar Aallon katu 7.
Lyseon
Valotrilogia-valoesitys 1.–3.2. Valoa, ääntä ja kuvaa upealla
tavalla yhdistävää ja Suomessa ainutlaatuista Valotrilogia-teosta esitetään
pimeinä vuodenaikoina Jyväskylän keskustassa. Päänäyttämönä toimii
Jyväskylän Lyseon julkisivu (Yliopistonkatu 13). Jukka Korpihetteen
suunnittelemaa teosta esitetään 1.-3.2. tasatunnein klo 17–22.
Esitysaikoina kaikki kolme esitystä, Elegia, Talviuni ja Energia, näytetään
poikkeuksellisesti peräkkäin. Yhteisesityksen kesto on noin 20 minuuttia.
Opastetut kävelykierrokset Valon kaupunki
-kohteisiin järjestetään opastettu kävelykierros to 2.2. ja pe 3.2. klo 19.
Osallistujat pääsevät tutustumaan kaupungin keskustassa ja Lutakossa
sijaitseviin valaistuskohteisiin Jyväskylän matkailuoppaiden johdolla.
Kävelykierros kestää noin tunnin. Lähtö Jyväskylän Seudun Matkailun
edustalta, Nikolainkulmasta, Asemakatu 6. Ryhmään mahtuu 30 henkilöä.
Osallistumismaksu 2 euroa, maksu oppaalle. Lisätietoa Jyväskylän Seudun
Matkailusta, p. (014) 266 0113, matkailu@jkl.fi.
SähköTeleValoAV 2012-messut Jyväskylä Paviljongissa 1.–3.2. Tänä
vuonna 17. kertaa järjestettävä Jyväskylän SähköTeleValoAV-messut on Suomen
suurin sähköalan tapahtuma. Luvassa on alan uutuuksista koottu näyttely sekä
mielenkiintoisia luentoja ja seminaareja. Tänä vuonna messuilla on
ennätysmäärä näytteilleasettajia, 250 osastoa.
Valon päivän
puhe 3.2. klo 11.30 Seminaaritila Paviljongin C2-hallissa DI
Tapio Kallasjoki, Suomen Valoteknillinen Seura ry
Valon
kaupunki -lehti ja -kirja 1.2. Valon kaupunki hanke julkaisee
messuilla jaettavan tiedotuslehden ammattilaisnumeron, jossa kerrotaan
hankkeesta ja muista valoisista asioista. Lehden lisäksi julkaistaan Valon
kaupunki -kirjasarjan ensimmäinen osa. Siinä valotetaan Jyväskylän kulkua
Valon kaupungiksi ja esitellään joukko kaupungin pysyviä valaistuskohteita.
Valon kaupunki -kirja on myynnissä messuosastolla B101 ja tilattavissa myös
www.valonkaupunki.jyvaskyla.fi -sivulta.
Valoklubi 2.2.2012
klo 20–01 Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän Messut Oy ja Suomen
Valoteknillinen Seura järjestävät SähköTeleValoAv-messujen yhteydessä
kaikille messukävijöille suunnatun Valoklubi 2012 -tapahtuman. Valoklubi
järjestetään messukeskuksen läheisyydessä sijaitsevassa Tanssisali
Lutakossa. Ohjelmassa on klo 20.30 Valon aikamatka, joka on
viihteellinen kertomus valaistustekniikan ja -kulttuurin kehityksestä
historian eri aikakausilta. Kertojana on SVS:n puheenjohtaja Tapio
Kallasjoki. Musiikin tarjoaa ilmiömäinen The Ghost of Bruce Springsteen &
The E Street band. Käytännön järjestelyistä vastaa Open Light Factory Oy.
Sisäänpääsy 10 euroa ovelta.
Lisätietoja: -
tästä linkistä taustamateriaalipakettiin:
http://www3.jkl.fi/valo/valonkaupunki_2012.pdf - Valon kaupunki
-hankkeen koordinaattori Jani Ruotsalainen, p. 0400 642 364,
jani.ruotsalainen[at]jkl.fi - Valon kaupunki -hankkeen koordinaattori
Annukka Larsen, p. 040 740 4717, annukka.larsen[at]jkl.fi -
apulaiskaupungininsinööri Kari Ström, p. (014) 266 5139, 050 609 43,
kari.strom[at]jkl.fi -
www.valonkaupunki.jyvaskyla.fi
Jari Salomaa viestintäpäällikkö Jyväskylän
kaupunki Kaupunkirakennepalvelut ja liiketoiminta Hallinto ja
kehittäminen Rakentajantalo, Hannikaisenkatu 17, 5. krs PL 233,
40101 JYVÄSKYLÄ p. (014) 266 5015, 050 511 2570
etunimi.sukunimi@jkl.fi www.jyvaskyla.fi
www.jyvaskyla.fi/kaupunkirakennepalvelut
|