|
|
|||||
|
|
|||||
|
Paviljongin Elämysviikonloppu onnistui erinomaisesti Sunnuntaina Jyväskylän Paviljongissa päättynyt Elämysviikonloppu onnistui erinomaisesti. Kävijämäärä oli odotusten mukainen eli noin 16 500. Jyväskylän Messut Oy:n myyntijohtaja Pekka Nupponen oli syystäkin tyytyväinen. ”Näytteilleasettajilta on saatu paljon positiivista palautetta. Ihmiset olivat messuilla liikkeellä tosissaan ja osastoilla tehtiin todella paljon kauppaa. Myös messuvieraat olivat erittäin tyytyväisiä. Tästä kertoo muun muassa se, että messuilla viivyttiin pitkään”, Nupponen toteaa. Kustantaja Ville Rauvola Atena Kustannus
Oy:stä sanoo, että Jyväskylän Kirjamessuilla käy kauppa aina, eikä
tämäkään vuosi tehnyt poikkeusta.
Suuret viinintuottajamaat, Ranska ja Espanja, olivat näyttävästi
edustettuna Viini 2012 -tapahtumassa. Leena Aradj Ranskan suurlähetystön
kaupalliselta osastolta (UBIFRANCE) sanoo, että tapahtuma paranee vuosi
vuodelta. Yksi
Elämysviikonlopun uutuuksista oli Ruoka 2012 -messut, jossa
näytteilleasettajana oli muiden muassa jämsäläinen leipomoyritys Elonen
Oy. Toimitusjohtaja Jari Eloselle messuesiintyminen oli positiivinen
kokemus.
Moottoroidut ajoneuvot maalla ja vesillä olivat näyttävästi esillä
Vapaa-aika 2012 -messuilla. Erityisen runsaasti nähtävää tarjosi
Moottoripyörämaailma, jonka suurimpana näytteilleasettajana oli
Harley-Davidson of Kuopio. Elämysviikonlopun toinen
uutuus oli Tyyli ja Hyvinvointi 2012 -messut, joissa Jyväskylän Messujen
järjestelykumppanina oli Fashion Unit Oy. Toimitusjohtaja Johanna Soilu
sanoo viikonlopun olleen onnistunut. Elämysviikonloppu
järjestettiin Jyväskylän Paviljongissa 30.3.–1.4. huhtikuuta. Jyväskylän
Kirjamessut 2012, Viini 2012 -tapahtuma ja Ruoka 2012 -messut olivat
kolmepäiväiset 30.3.–1.4. Näiden rinnalla järjestettiin Vapaa-aika 2012-
sekä Tyyli ja Hyvinvointi 2012 -messut lauantaista sunnuntaihin
31.3.–1.4. Katso lauantain tunnelmia! |
|||||