Jyväskylän Paviljonki
 

 

 

tulostettava versio 

 

 


 
 Katso tunnelmia messuilta!

 

Jyväskylä, 18.3.2012

 Rakentaminen ja Talotekniikka 2012 -messuilla
Jyväskylän Paviljongissa kävi noin 20 000 vierasta

Sunnuntaina päättyneet Rakentaminen ja Talotekniikka 2012 -messut houkutteli Jyväskylän Paviljonkiin alustavien laskelmien mukaan noin 20 000 kävijää. Jyväskylän Messut Oy:n myyntijohtaja Jyri Siekkinen oli tyytyväinen tulokseen. Varsinkin näytteilleasettajilta saatu palaute miellytti

”Näytteilleasettajat olivat todella satsanneet näihin messuihin, joten oli hienoa, että osastoilla tehtiin kauppaa. Ihmiset olivat liikkeellä tosi tarkoituksella, mikä kertoo selvää kieltä rakentamisen elpymisestä. Monet tulivat paikalle piirustusten kanssa eli messuille lähdettiin tosissaan hakemaan ideoita ja tekemään hankintoja”, Siekkinen sanoo.

Rakentaminen ja Talotekniikka -messujen monipuolinen luento- ja tietoiskuohjelma kiinnosti messuvieraita. Varsinkin televisiosta tutut Jorma Piisinen ja Ari Lahti sekä Teuvo Loman keräsivät sankat joukot kuulijoita.

Seuraavat Rakentaminen ja Talotekniikka -messut järjestetään Jyväskylän Paviljongissa maaliskuussa 2013.


Lisätietoja Rakentaminen ja Talotekniikka 2012 -messuista:
Myyntijohtaja Jyri Siekkinen, Jyväskylän Messut Oy
puh. (014) 334 0029, 050 522 9911, jyri.siekkinen at jklmessut.fi, www.jklpaviljonki.fi/rak2012


Rakennusmessuilla on Jyväskylässä jo lähes 40-vuotinen historia. Asiantuntevat yhteistyökumppanimme ovat Rakentaminen ja Talotekniikka –messujen laadun ja
jatkuvan kehittymisen takeena.

Jyväskylän Puutarhaseura
Keski-Suomen Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry
Jyväskylän Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry
Keski-Suomen Sähköteknillinen yhdistys ry
Keski-Suomen Ammatti-isännöitsijät ry
Maanrakentajien Keski-Suomen piiriyhdistys ry
Keski-Suomen LVI-yhdistys ry
Sähköinsinööriliitto ry

 

 

Kävijät

Aukioloajat, sisäänpääsy

Opiskelijat

Ravintolapalvelut

Tuoteryhmät

Ohjelma

Näytteilleasettajat

Yhteys
 

 Näytteilleasettajat

Näytteilleasettajaksi

Ravintolapalvelut

Ilmoittautumislomake

Näyttelyalueen kartta

Aikataulu

Esite

Logot ja bannerit

Valokuvat

Yhteys
 

Media

Tiedotteet ja kuvat