|
Jyväskylä, 7.3.2010
Vapaa julkaistavaksi

Jyväskylän Rakentaminen ja Talotekniikka 2010
-messut onnistuivat erinomaisesti
Sunnuntaina päättyneet Rakentaminen ja Talotekniikka 2010 -messut houkutteli
Jyväskylän Paviljonkiin alustavien laskelmien mukaan reilut 20 000 kävijää.
Jyväskylän Messut Oy:n myyntijohtaja Jyri Siekkinen oli tyytyväinen
tulokseen. Varsinkin näytteilleasettajilta saatu palaute miellytti
”Näytteilleasettajat olivat todella satsanneet näihin messuihin ja
messuhalleissa olikin toinen toistaan komeampia osastoja” Siekkinen sanoo.
Rakentaminen ja Talotekniikka -messujen monipuolinen luento- ja
tietoiskuohjelma kiinnosti messuvieraita. Varsinkin televisiosta tutut
Remontti-Reiska ja apupoika-Ari eli Jorma Piisinen ja Ari Lahti sekä Katja
Piiroinen ja Panu Kaila keräsivät sankat joukot kuulijoita.
”Erityisen suosittu oli Jorma Piisisen ja Ari Lahden Rakennusklinikka.
Kansaa riitti jonoksi asti ja ihmiset olivat tulleet paikalle piirustusten
kanssa hakemaan neuvoja omiin rakennus- ja remonttiprojekteihinsa”,
Siekkinen sanoo
Seuraavat Rakentaminen ja Talotekniikka -messut järjestetään Jyväskylän
Paviljongissa maaliskuussa 2011.
Lisätietoja Rakentaminen ja Talotekniikka 2010 -messuista:
Myyntijohtaja Jyri Siekkinen, Jyväskylän Messut Oy
puh. (014) 334 0029, 050 522 9911, jyri.siekkinen at jklmessut.fi
|