|
Jyväskylän Puu ja Bioenergia 2011 -messuilla
noin 7 000 kävijää
”Puualan ykköstapahtuma Suomessa”
Perjantaina päättyneet Puu ja Bioenergia 2011 -messut keräsi
kolmen päivän aikana noin 7 000 alan ammattilaista Jyväskylän Paviljonkiin.
Ruotsalaisen Waco Jonsereds Ab:n markkinointipäällikkö Bror-Erik
Backman oli tyytyväinen messujen antiin. Isoja konekauppojakin tehtiin,
vaikka Waco ei Puu ja Bioeneregia -messuille tullutkaan varsinaisesti
myymään. Asiakkaiden tapaaminen on messuilla tärkeintä.
”Puu ja Bioenergia -messuilla tapaa kaikki tärkeät asiakkaat yhdellä kertaa.
Nyt meillä on varsin tarkka käsitys Suomen tilanteesta ja säästimme samalla
parin kuukauden matkustelut. Waco Jonsereds on ollut näillä messuilla mukana
alusta lähtien. Kaupunkiin on helppo tulla ja uusi messu- ja
kongressihotelli Paviljongin kyljessä on piste iin päälle. Tämä on alan
ykköstapahtuma Suomessa ja niin se on jatkossakin”, Backman toteaa.
Myös Innomacin toimitusjohtaja Pasi Vuohelainen antaa tämän
vuoden messuille positiivisen arvosanan.
”Asiakaskontaktien lisäksi saimme messuilla myös kauppaa. Alan
markkinatilanne kääntyi kesällä huonompaan suuntaan, joten ennakko-odotukset
eivät olleet kovin suuret. Lopputulos oli kuitenkin iloinen yllätys”,
Vuohelainen sanoo.
Penope Oy:n markkinointipäällikkö Miikka Kivistö oli erityisen
tyytyväinen siihen, että kävijöiden joukossa oli todella paljon huonekalu-
ja levyteollisuuden ammattilaisia. Hänen mukaansa ei olekaan mitään estettä
sille, että Puu ja Bioenergia -messuja laajenee jatkossa entistä enemmän
siihen suuntaan.
Jyväskylän Messut Oy:n myyntijohtaja Jyri Siekkinen sanoo, että messujen
laajentaminen puutuote-teollisuuden suuntaan oli onnistunut ratkaisu. Puu ja
Bioenergia -messuilla oli edustettuna koko puun arvoketju metsästä
maailmalle.
”Seuraavat Puu ja Bioenergia -messut järjestetään Jyväskylän Paviljongissa
syyskuussa 2013. Messuja suunnittelu vie tapahtumaa entistä
laaja-alaisempaan, koko alan kattavaan suuntaan”, Siekkinen sanoo.
Puu ja Bioenergia 2011 -messut järjestettiin Jyväskylän Paviljongissa 7. - 9.
syyskuuta, jo 12:nnen kerran. Messujen järjestelyistä vastasivat Jyväskylän
Messut Oy yhteistyössä Metsäteollisuus ry:n, PRA-ryhmä / Aalto-yliopiston,
Puuinfo Oy:n, Puumiesten Liiton, Puuteollisuusyrittäjät ry:n, Sahayrittäjät
ry:n, Suomen Puuteollisuusinsinöörien yhdistys ry:n, Suomen
Sahateollisuusmiesten yhdistys ry:n, Suomen Sahat ry:n ja Eumabois-järjestön
kanssa.
Tiedustelut
Jyväskylän Messut Oy,
PL 127, 40101 Jyväskylä
Puh. (014) 334 0000, fax (014) 610 272 info at jklmessut.fi
Jyri Siekkinen, myyntijohtaja
puh. (014) 334 0029, 050 522 9911, e-mail: jyri.siekkinen at jklmessut.fi
|