|
|
||
|
|
|
|
|
|
||
|
Jyväskylän Paviljongin Elämysviikonlopussa tarjolla erilaisia hoitoja Keho ja mieli kuntoon Muoti ja Hyvinvointi 2010 -messuilla
Muoti ja Hyvinvointi 2010 -messuilla Jyväskylän Paviljongissa 27.–28. maaliskuuta pääsee kokeilemaan monia kehoa ja mieltä helliviä hoitoja. Tarjolla on kalevalaista ja keskipohjalaista jäsenkorjausta, shindoa sekä laihdutusvinkkejä ja rasvaprosentin mittausta.
Keskipohjalainen Jäsenkorjaus ry esittelee omalla osastollaan vanhaan
kaustislaiseen kansanparannusosaamiseen perustuvaa jäsenkorjausta, jonka
tieto ja taito ovat siirtyneet perimätietona ja käytännön oppina. Se on
kansanomaista kivun, jäykkyyden ja toimintahäiriöiden hoitoa.
Manuaalihoitona se on kärsivällistä ja hellävaraista nikamien toimintakyvyn
palauttamista. Kansanlääkintäseura ry:n esittelemä Kalevalainen jäsenkorjaus perustuu vanhoihin kansanparannusperinteisiin, jotka esiintyvät kuvakielellä kirjoitettuna myös Kalevalassa. Parannustaitoihin kuuluvat muun muassa jäsenkorjaus ja kuppaus. Yleisin hoitomuoto on jäsenkorjaus, joka on saanut eri muotoja viimeisen vuosikymmenen aikana. Kokonaisvaltaisinta osaamista edustaa Kalevalainen jäsenkorjaus. Shindo on monipuolinen kehotyöskentelymenetelmä. Siihen kuuluu rentousharjoituksia, venyttelyä ja hoitoja. Kaikkia harjoituksia ja venytyksiä voi tehdä yksin, parin kanssa tai ryhmässä. Shindo pohjaa vahvasti sekä itämaiseen käsitykseen ihmisen mielen ja kehon vuorovaikutuksesta sekä viimeisimpään tietoon ihmisen anatomiasta ja fysiologiasta. Menetelmään voi tutustua Shindo ry:n osastolla. Jyväskylän Xtravaganza-keskuksen osastolla voi painonpudotusvinkkien ohella mittauttaa rasvaprosenttinsa. Lisäksi Jyväskylän ammattiopiston opiskelijat mittaavat veloituksetta kävijöiden verenpainetta Jyväskylän Paviljongin koko perheen Elämysviikonlopun aikana 27.–28. maaliskuuta järjestetään Vapaa-aika 2010- sekä Muoti ja Hyvinvointi 2010 -messujen rinnalla myös Jyväskylän Kirjamessut 2010 sekä Viini 2010 -tapahtuma. Kaikkiin tilaisuuksiin pääsee yhdellä pääsylipulla.
Lisätietoja Paviljongin Elämysviikonlopusta: |
||
|
|
||