|
Jyväskylä, 15.9.2010
Vapaa julkaistavaksi
Paviljongin Elämysviikonloppu laajenee
kolmepäiväiseksi
Jyväskylän Kirjamessujen 2011 teema on ”Kirja –
huviksi ja hyödyksi”
Viidensien Jyväskylän Kirjamessujen teemaksi on
valittu ”Kirja – huviksi ja hyödyksi”. Kolmepäiväiseksi laajentuvat
Kirjamessut järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 1.–3. huhtikuuta 2011.
Uusi messupäivä perjantai painottuu oppi- ja tietokirjoihin sekä niiden
kustantajiin. Kirjamessujen ohjelmapäällikkö Eila Tiainen sanoo, että
tietokirjallisuus on tulevilla messuilla entistä isommassa roolissa.
”Jyväskylän Kirjamessujen pääpaino on toki edelleen
kertovassa kirjallisuudessa ja suurin osa kirjailijavieraista on tälläkin
kertaa prosaisteja. Ensi keväänä huomio keskittyy erityisesti kotimaisiin ja
ulkomaisiin dekkaristeihin. Tarkoitus on tuoda Jyväskylään vieraaksi
kotimaisten huippujen rinnalle tunnettuja ulkomaisia dekkarikirjailijoita”,
Tiainen sanoo.
”Myös ajankohtaisia kirjallisuuskeskusteluja on
luvassa. Jyväskylän Kirjamessuilla puhutaan ainakin suomalaisen
kirjallisuuskritiikin tilasta ja sen vähentymisestä tiedostusvälineissä”,
hän jatkaa.
Jyväskylän Paviljongin Elämysviikonloppu
järjestetään huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna. Jyväskylän Kirjamessut
2011, Viini 2011 -tapahtuma ja pohjoismainen pääpostimerkkinäyttely Nordia
2011 ovat kolmepäiväiset 1.–3. huhtikuuta. Näiden rinnalla järjestetään
Vapaa-aika- ja Hyvinvointi 2011- sekä Piha ja Parveke 2011 -messut
lauantaista sunnuntaihin 2.–3. huhtikuuta. Perjantain pääsylipulla pääsee
siis kolmeen ja viikonlopun lipulla kaikkiin viiteen tapahtumaan.
Lisätietoja Paviljongin Elämysviikonlopusta:
myyntijohtaja Pekka Nupponen, Jyväskylän Messut Oy
puh. (014) 334 0053, 050 61 180, pekka.nupponen at jklmessut.fi
|