|
Jyväskylä, 23.2.2010
Vapaa julkaistavaksi
Trilogian kolmas osa ilmestyy juuri ennen messuja
Hannu Väisänen esiintyy Jyväskylän Kirjamessuilla
Kuvataiteilija-kirjailija Hannu Väisänen esiintyy
Jyväskylän Kirjamessujen Gygnaeus-lavalla lauantaina 27. maaliskuuta kello
13.30. Väisäsen omaelämäkerrallisen trilogian päättävä ”Kuperat ja koverat”
-romaani ilmestyy sopivasti ennen messuja maaliskuussa. Trilogian
ensimmäinen osa ”Vanikan palat” (Otava, 2004) sai Kiitos kirjasta -mitalin
vuoden antoisimpana kaunokirjallisena teoksena. Toinen osa ”Toiset kengät”
(Otava, 2007) voitti ilmestymisvuotenaan kirjallisuuden Finlandia-palkinnon.
Ranskassa nykyisin asuva Hannu Väisänen on Suomen
tunnetuimpia kuvataiteilijoita, jonka töitä on ollut esillä useissa
näyttelyissä eri puolilla maailmaa. Väisäsen kuvittama Kalevala ilmestyi
vuonna 1999.
Jyväskylän Kirjamessut järjestetään 27.–28.
maaliskuuta 2010. Neljänsien Kirjamessujen teema on ”Tietoa ja tunnetta”.
Kirjamessut on osa Jyväskylän Paviljongissa järjestettävää koko perheen
elämysviikonloppua. Kirjamessujen ja Viini 2010 -tapahtuman rinnalla
järjestetään perinteiset Vapaa-aika- sekä Muoti ja Hyvinvointi -messut.
Lisätietoja Jyväskylän Kirjamessuista ja Viini
2010 -tapahtumasta:
tuottaja Hannu Mennala, Jyväskylän Messut Oy, gsm 050 591 5428
hannu.mennala at jklmessut.fi
Lisätietoja Vapaa-aika 2010- sekä Muoti ja
Hyvinvointi 2010 -messuista:
projektipäällikkö Hanna Hautamäki, Jyväskylän Messut Oy, gsm 050 337 8641
hanna.hautamaki at jklmessut.fi
|