|
|
||
|
|
|
|
|
|
||
|
Jyväskylä, 11.2.2010 Jyväskylän Kirjamessujen kummankin messupäivän
200 ensimmäistä Jyväskylän Kirjamessujen ja koko Paviljongin elämysviikonlopun avajaisissa lauantaina 27. maaliskuuta kello 11.00 alkaen muistellaan Suomen kieleen, kulttuurielämään ja koulujärjestelmään merkittävästi vaikuttaneiden Uno Cygnaeuksen ja Wolmar Schildtin elämää. Heidän syntymästään tulee tänä vuonna kuluneeksi 200 vuotta ja miesten elämäntyön merkitys näkyy Kirjamessujen ohjelmassa muutenkin. Jyväskylän yliopiston Suomen historian professori Kustaa H. J. Vilkuna valottaa avajaisissa Cygnaeuksen ja Schildtin elämää ja uraa historiantutkimuksen näkökulmasta ja kertoo, miksi Cygnaeusta ja Schildtiä kannattaa yhä muistaa. Paviljongin Elämysviikonlopun avaa elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen. Jyväskylän Kirjamessujen perinteisiin kuuluu jakaa ensimmäisille kävijöille ilmainen kirja. Tänä vuonna molempien messupäivien 200 ensimmäistä kävijää saa Erik Wahlströmin kirjan ”Tanssiva pappi” (Schildts, 2004). Hufvudstadsbladetin entisen päätoimittajan hämmästyttävä historiallinen romaani perustuu melko vapaasti maamme kansakoulun isän, Uno Cygnaeuksen, elämään. Lopputulos on hauska ja älykäs merkkiteos, jossa kirjailijan periaate on sallia kaikki, mitä historialliset lähteet eivät onnistu osoittamaan mahdottomaksi. Suurin osa kirjan henkilöhahmoista on lukijalle tuttuja Suomen historian kultakaudelta, mutta mukaan mahtuu myös kuviteltuja hahmoja ja liki surrealistista huumoria. Tanssiva pappi oli vuoden 2004 Finlandia-palkintoehdokas. Jyväskylän Paviljongin koko perheen elämysviikonlopun aikana 27.–28. maaliskuuta järjestetään Vapaa-aika 2010- sekä Muoti ja Hyvinvointi 2010 -messujen rinnalla myös Jyväskylän Kirjamessut 2010 sekä Viini 2010 -tapahtuma. Kaikkiin tilaisuuksiin pääsee yhdellä pääsylipulla. Lisätietoja Jyväskylän Kirjamessuista ja Viini
2010 -tapahtumasta: Lisätietoja Vapaa-aika 2010- sekä Muoti ja
Hyvinvointi 2010 -messuista: |
||
|
|
||