|
Jyväskylä, 20.1.2010
Vapaa julkaistavaksi
Kari Hotakainen on Jyväskylän Kirjamessujen
avausesiintyjä
Kari Hotakainen esiintyy Jyväskylän Kirjamessuilla
lauantaina 27. maaliskuuta heti messujen avajaisten jälkeen. Hotakainen
kertoo yleisölle uusimmasta romaanistaan ”Ihmisen osa”, (Siltala, 2009).
Romaanissa kirjailija ostaa kirjaansa varten elämän 80-vuotiaalta entiseltä
lankakauppiaalta Salme Malmikunnakselta. Mutta kertooko Salme totuuden,
kirjoittaako kirjailija niin kuin on sovittu vai lisääkö hän asioita, joista
ei saa kirjoittaa?
”Ihmisen osa” on tämän vuoden
Runeberg-palkintoehdokas. Kirja oli ehdolla myös vuoden 2009
Finlandia-palkinnon saajaksi.
Kari Hotakainen on kansainvälisesti menestyneimpiä
kirjailijoitamme. Hänen tuotantoaan on käännetty yli kahdellekymmenelle
kielelle. Romaanille ”Juoksuhaudantie” (WSOY, 2002) myönnettiin
Finlandia-palkinto vuonna 2002 ja Pohjoismaiden kirjallisuusneuvoston
palkinto vuonna 2004.
Jyväskylän Kirjamessut järjestetään 27.–28.
maaliskuuta 2010. Neljänsien Kirjamessujen teema on ”Tietoa ja tunnetta”.
Kirjamessut on osa Jyväskylän Paviljongissa järjestettävää koko perheen
elämysviikonloppua. Kirjamessujen ja Viini 2010 -tapahtuman rinnalla
järjestetään perinteiset Vapaa-aika- sekä Muoti ja Hyvinvointi -messut.
Lisätietoja Jyväskylän Kirjamessuista ja Viini
2010 -tapahtumasta:
tuottaja Hannu Mennala, Jyväskylän Messut Oy, gsm 050 591 5428
hannu.mennala at jklmessut.fi
Lisätietoja Vapaa-aika 2010- sekä Muoti ja
Hyvinvointi 2010 -messuista:
projektipäällikkö Hanna Hautamäki, Jyväskylän Messut Oy, gsm 050 337 8641
hanna.hautamaki at jklmessut.fi
|