|
|
||
|
|
|
|
|
|
||
|
Jyväskylä, 2.10.2009
Pohjoismaiden suurimmat kaivosteollisuuden messut FinnMateria 2010 -messujen myynti on käynnistynyt hyvin
Kaivosteollisuuden ja metallinjalostuksen sekä niihin läheisesti liittyvien teollisuudenalojen FinnMateria 2010 -erikoismessut järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 24.–25. marraskuuta vuonna 2010. Kolmatta kertaa järjestettävät messut ovat vahvalla kasvu-uralla: näyttelytilojen myynti on käynnistynyt vilkkaasti ”Kolmannet FinnMateria-messut on otettu alalla hyvin vastaan. Kiinnostus on ollut heti myynnin alettua kova. Lisäarvoa messuille tuo sen rinnalla rakennettava entistä korkeatasoisempi kansainvälinen seminaariohjelma”, Jyväskylän Messut Oy:n projektipäällikkö Raimo Pylvänäinen sanoo. Kunnossapidon rooli korostuu FinnMateria-messuilla entisestään. Paperi- ja selluteollisuuden väheneminen Suomessa on herättänyt kunnossapitoyrityksissä kovan mielenkiinnon kaivannaisteollisuutta kohtaan. Jatkuvasti kasvavalle kaivosteollisuudelle koneiden ja laitteiden riittävän pitkän elinkaaren varmistaminen on äärimmäisen tärkeää. ”Euroopan unioni on asettanut tavoitteekseen olla strategisesti tärkeiden perusraaka-aineiden suhteen omavarainen vuoteen 2020 mennessä. Koska niin sanotun Skandinavian kilven alueella sijaitsee merkittäviä malmiesiintymiä, ja lähes 50 prosenttia kaivosteollisuuden koneista ja laitteista tulee Suomesta ja Ruotsista, näyttää alan tulevaisuus todella hyvältä. EU:n tavoiteasettelu merkitsee myös metallien kierrätyksen merkittävää lisäämistä”, Pylvänäinen sanoo. FinnMateria-messut järjestetään vuorovuosin Rovaniemellä pidettävän Fennoscandian Exploration and Mining -konferenssin (FEM) kanssa. Pylvänäisen mukaan alan yritysten keskuudessa tämä koetaan hyväksi. Tapahtumat täydentävät toisiaan ja yhdessä ne kattavat koko kaivannaisteollisuuden elinkaaren. FinnMateria 2010 -erikoismessut järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 24.–25. marraskuuta vuonna 2010. FinnMateria 2010 on malminetsinnän, kaivosteollisuuden, malmien rikastus- ja prosessiteollisuuden, metallien jalostuksen, kiviaineteollisuuden, maarakentamisen sekä tuotteiden käsittelyn ja jatkojalostuksen huipputapahtuma. Messujen järjestelyissä ovat mukana Vuorimiesyhdistys ry, POHTO, Infra ry sekä Kiviteollisuusliitto ry. Lisätietoja FinnMateria 2010 -erikoismessuista: |
||
|
|
||