Jyväskylä, 20.11.2014
Vapaa julkaistavaksi
 
 
Odotettu ja perinteinen joulunalustapahtuma järjestetään 29.–30. marraskuuta
 
Täysi tusina Joulumarkkinoita Jyväskylän Paviljongissa
 
 
Perinteiset Joulumarkkinat järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 29.–30. marraskuuta nyt jo kahdennentoista kerran. Noin kolmensadan kauppiaan osastoilla ratkeavat vaivattomasti kaikki joululahjaongelmat ja samalla voi poimia parhaat ideat joulutunnelman luomiseen.
 
Osastoilta löytyy runsaasti kotimaisten kädentaitajien tuotteita sekä tuttuun tapaan leluja, koruja, kirjoja, vaatteita, lahjatavaroita ja paljon muuta. Olennainen osa Joulumarkkinoita ovat tietysti kotimaiset jouluiset syötävät, jotka tarjoillaan tällä kertaa kansainvälisin maustein: myynnissä on muun muassa saksalaistyyppisiä rahkamunkkeja sekä italialaisia herkkuja.
 
Lasten suursuosikin, Jyväskylän kaupunginteatterin Viiru-kissan tapaa Joulumarkkinoilla sunnuntaina. Viiru esiintyy kello 12.15 ja 13.45, minkä jälkeen hän jakaa nimmareita. Samaan valokuvaan Viirun kanssa pääsee, kunhan ottaa mukaan oman kameran. Joulupukki päivystää A-hallin joulukuusen juurella, mutta pukin voi välillä tavata muuallakin Paviljongissa.
 
Lisäksi Joulumarkkinoilla on molempina päivinä runsas musiikin ja tanssin täyteinen ohjelma, jonka toteuttavat Jyväskylän ammattiopisto, Artmus, Jyväskylän tanssiopisto, Cooma Dance Academy, Sats Elixia sekä Jyväskylän Kristillinen tanssikoulu. Sats Elixia järjestää joulumarkkinoilla myös lapsiparkin. Radio Jyväskylä tekee suoraa lähetystä Joulumarkkinoilta molempina päivinä kello 10–14.
 
Nuorkauppakamarin kahdeksatta kertaa järjestämä Joulupuu-lahjakeräys starttaa Joulumarkkinoilta, missä keräystä ovat tukemassa JYP-Akatemian pelaajat. Keräyksen tavoitteena on antaa uusi, kaupasta ostettu tai itse tehty, joululahja niille lapsille, jotka ovat muutoin vaarassa jäädä ilman. Keräyspisteisiin tuotujen lahjojen jakamisesta oikeisiin osoitteisiin huolehtii Jyväskylän kaupungin sosiaalipalveluiden lastensuojelu.
 
Paviljongin ravintolan linjastobuffeessa koko perhe syö edullisesti molempina päivinä. Lounas on tarjolla lauantaina kello 11–14 ja sunnuntaina kello 11–15. Kun vanhemmatkin ruokailevat, alle 12-vuotiaat syövät puoleen hintaa ja alle 4-vuotiaat ilmaiseksi. Tarjolla on myös useita kahvittelupisteitä ja fast food -ruokaa. Ohjelmahallin ravintolasta saa myös joulupuuroa ja glögiä.
 
Joulumarkkinat ovat yleisölle auki lauantaina 29.11. kello 10–17 ja sunnuntaina 30.11. kello 10–16. Markkinoille on yleisöllä vapaa pääsy. Autoilijoiden käytössä on Jyväskylän Paviljongin pysäköintitalot 1 ja 2. Koska ulkopysäköintitilaa Lutakossa on rajallisesti, kannattaa hyödyntää myös keskustan P-taloja tai tulla Joulumarkkinoille julkisilla kulkuneuvoilla.
 
Joulumarkkinat on osa Joulukylä Jyväskylä -tapahtumakokonaisuutta, josta löytyy lisätietoa internetosoitteesta http://visit.jyvaskyla.fi/joulu
 
Lisätietoja Joulumarkkinoista:
tuottaja Niina Lampinen, Jyväskylän Messut Oy,
puh. (014) 334 0050, info at jklmessut.fi, www.jklmessut.fi/joulu2014