Tiedote    
Jyväskylä 22.11.2018
Vapaa julkaistavaksi

Smart Factory ja FinnMateria -messut keräsivät runsaasti kiinnostusta 

Jyväskylän Paviljongissa järjestettiin 20.-22.11. kaksi messutapahtumaa, Finnmateria ja Smart Factory messut. Tapahtumat herättivät runsaasti kiinnostusta ja paikalle saatiin yhteensä 4504 kävijää.  
 
FinnMateria on kaivosteollisuuden, metallinjalostuksen, kiviainesteollisuuden ja maarakentamisen ammattilaistapahtuma, joka järjestettiin jo seitsemättä kertaa. Messuilla oli paljon ohjelmaa ja erityisesti kiinnostusta herätti mm. Työ- ja elinkeinoministeriön kaivosalan toimialaraportin julkaisu sekä paneelikeskustelu, joka koski kaivosteollisuuden roolia kiertotaloudessa.
 
”FinnMateria on meidän tämän vuoden päätapahtumamme”, kertoo Sandvik Mining and Rock Technologyn Aluejohtaja Ville Keinänen. ”Messut toimivat hyvänä kohtauspaikkana asiakkaidemme kanssa. Esittelemme täällä uutuustarjontaamme kaivosteollisuuteen, osallistumme seminaareihin ja järjestämme lisäksi messujen aikaan oheisohjelmaa, kuten koulutustilaisuuksia asiakkaillemme. Nämä kaikki tukevat onnistunutta kokonaisuutta”, Keinänen lisää.
 
Smart Factory -messut järjestettiin ensimmäistä kertaa. Tapahtuma on tarkoitettu kaikille toimijoille, joita koskettaa digitalisaation aiheuttama muutos tuotannolliseen toimintaan sekä siihen liittyviin uusiin palveluihin ja konsepteihin. Se nostaa vahvasti esiin tulevaisuutta rakentavat teemat, kuten automaatio, konenäkö, robotiikka, teollinen internet, digitaalinen tuotekehitys sekä kyberturvallisuus.
 
”Smart Factory -messujen teemoille on selkeästi kysyntää. Yritykset hakevat ratkaisuja, joita meillä on tarjota. Ehdottomasti meille siis oikea tapahtuma olla mukana”, toteaa Wago Finland Oy:n toimitusjohtaja Kari Niskanen.  
 
Tapahtumat täydensivät hyvin toisiaan, mm. Työ- ja elinkeinoministeriön kaivosalan toimialaraportin julkaisun osalta. ”Tämä tilaisuus tarjoaa oivalliset puitteet toimialaraportin julkaisemiseen ja paikalla on kaikki relevantit tahot läsnä”, kertoo TEM:n kaivosylitarkastaja Riikka Aaltonen. ”Samaan aikaan järjestetyt Smart Factory -messut tuki hyvin raportin julkaisua, koska mm. teemat robotisaatio ja tekoäly nousivat esille myös toimialaraportissa.”  
 
”Tapahtumat onnistuivat kaikin puolin erinomaisesti, kävijöitä oli hyvin ja viipymät pitkiä”, Jyväskylän Messut Oy:n myyntijohtaja Raimo Pylvänäinen kertoo. ”FinnMateria on vakiinnuttanut paikkansa alan tärkeimpänä tapahtumana Suomessa ja tänä vuonna se kasvoi sekä näytteilleasettajien että myytyjen neliöiden määrässä.” ”Myös Smart Factory osoittautui toimivaksi konseptiksi, jossa on vielä kasvun varaa”, Pylvänäinen sanoo. Seuraavat FinnMateria- sekä SmartFactory -messut järjestetään marraskuussa 2020.
 
 
Lisätiedot:
Jyväskylän Messut Oy
Raimo Pylvänäinen, myyntijohtaja 
puh. 0400 671 923
raimo.pylvanainen@jklmessut.fi  
 
www.finnmateria.fi
www.smart-factory.fi