Lehdistötiedote
Vapaa julkaistavaksi 10.6.2015
 
 
Hahle ja Blum tulevat näyttävästi Puumessuille

Luvassa aivan uusia tuulia!

Hahle Groupin näyttelyosasto tulee olemaan yksi suurimmista Puumessujen osastoista ensi syksynä.  Yli 200 neliön osaston suunnitteluun on haettu vaikutteita eurooppalaisista tapahtumista, mm. vastikään järjestetyiltä interzum-messuilta. Hahlen osaston kuuluu kiinteästi myös tärkeimmän päämiehen Julius Blum GmbH:n osasto.
 
Myyntijohtaja Jaakko Tanninen lupaa ensi syksyn messukävijöille jotain aivan uutta.
– Ideana on, että messuvieraat kulkevat osastomme läpi johdetusti pisteeltä toiselle. Oma tuttu myyntihenkilö toimii oppaana, mutta jokaisessa pisteessä on omat esittelijät. Kokeilemme nyt ensi kertaa tällaista keskieurooppalaista tapaa, hieman koulutuksenomaista mallia.
 
Hahlen osasto Puuntyöstö-hallissa (D) on jaettu viiteen esittelyosaan. Teemoina ovat mm. erilaiset tasomallit puupohjaisista tasoista kivitasoihin, vetimettömyys kaapeissa ja laatikoissa sekä saumattomat listat tasoissa ja ovissa. Tanninen toivoo saavansa kävijöiltä runsaasti palautetta uudentyyppisen osaston ja esittelytavan toimivuudesta. Luvassa on monia, täällä ennen näkemättömiä tuoteuutuuksia ja ratkaisuja.
 
Kaluste- ja huonekaluteollisuuden hela- ja tarviketoimittaja Hahle Groupin pääpaikka on Espoossa. Konserniin kuuluvat Ecolam Oy, Josadoor Oy, Otsoson Oy sekä Hahle Eesti Oü.
 
Puu ja Bioenergia 2015 -messut ovat avoinna Jyväskylän Paviljongissa keskiviikosta perjantaihin 2.-4.9.2015.
 
Lisätietoja Puu ja Bioenergia -messuista:
myyntijohtaja Jyri Siekkinen, puh. 014 334 0029, 050 522 9911, jyri.siekkinen@jklmessut.fi, www.puumessut.fi, www.bioenergiamessut.fi