Esikoiskirjailija Marja Korhonen esiintyy Jyväskylän Kirjamessuilla

                                                                                                             Jyväskylä, 13.3.2015
                                                                                                             Vapaa julkaistavaksi
 
 
Esikoiskirja kirjoitettiin otsahiirellä kirjain kerrallaan

Marja Korhonen esiintyy Jyväskylän Kirjamessuilla

 
Saarijärveläinen esikoiskirjailija Marja Korhonen esiintyy Jyväskylän Kirjamessujen Kirja-lavalla lauantaina 21.3. kello 13.00. Korhonen kertoo kuulijoille kirjastaan “Häivähdyksiä – erityinen elämäni” (Myllylahti 2014). Poikkeukselliseksi kirjan tekee se, että se on kirjoitettu otsahiirellä, kirjain kerrallaan, silmien liikettä käyttäen.

Marja Korhonen oli 42-vuotias, kun hän sai aivorunkotukoksen. Hoitovirheen seurauksena oli niin sanottu locked in -syndrooma eli neliraajahalvaus ja puhekyvyn menetys. Perheenäidistä, erityisopettajasta ja aktiiviurheilijasta tuli oman kehonsa vanki. Vuoden 2014 keskisuomalaiseksi valittu Korhonen kertoo kirjassaan oman tarinansa.

”Häivähdyksiä” on kertomus sisusta mahdottoman edessä, uskosta elämään, toivosta kärsimyksen rinnalla sekä rakkaudesta ja ystävyydestä kaiken tämän perustana. Se kertoo hymysuin kyynelten läpi yhden ihmisen uskomattoman tarinan.

Jyväskylän Kirjamessut järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 21.–22. maaliskuuta. Samana viikonloppuna järjestetään myös ShowlinkPets 2015 -lemmikkieläintapahtuma sekä Viini 2015 -messut. Kaikkiin viikonlopun kolmeen tapahtumaan pääsee yhdellä pääsylipulla.

Jyväskylän Kirjamessut ja ShowlinkPets ovat auki lauantaina 21.3. kello 9–18  ja sunnuntaina 22.3. kello 10–17. Viini 2015 käynnistyy jo perjantaina 20.3. Viinialan ammattilaisille se on perjantaina auki kello 12–15 ja yleisölle kello 15–20. Lauantaina 21.3. Viinimessut on yleisölle auki kello
12–20.

Lisätietoja:
tuottaja Marko Sormunen, Sevent Oy, 040 567 0988
www.lukupiiriin.fi
www.showlinkpets.fi